Tunnelmia viikkoa ennen lähtöä, tästä se meidän kesä alkaa.

Toukokuun viimeisiä päiviä elellään, aurinko paistaa ja ilma on mukavan kesäinen. Meillä tunnelmat ja fiilikset on hyvin odottavat. Ensi viikko tehdään vielä ahkerasti töitä Turun suunnalla ja sen jälkeen otamme suunnan kohti Rukaa. Vihdoin koittaa se päivä, jota olemme kevään odottaneet. Hyppäämme ns. tuntemattomaan. Molemmat meistä on kerran käynyt aikuisiällä Rukalla ja se oli viime syksynä. Jotenkin se paikka tuntui heti omalta ja jo silloin pohdimme millaistakohan olisi tehdä töitä täällä. Asiat johtivat toiseen ja suunnitelmat muuttuivatkin matkan varrella, mutta nyt kaikki on kunnossa ja tuohon kysymykseen saamme vastauksen reilun viikon päästä.

Sinänsä mielenkiintoista näin aikuisiällä ja vielä yrittäjinä lähteä pois tutusta kotikaupungista, paikkaan josta tiedät vain kylän keskustan. Tuo on ajatus, joka tavallaan vähän pelottaa ja jännittää, mutta ennen kaikkea tähän hetkeen tuntuu hyvältä ja innostavalta. Ajatus siitä, että saamme vaihtaa kesäksi maisemaa kauniisiin vaaramaisemiin ja kokea yöttömän yön on erityisen puoleensa vetävä. Ja tiedämme, että meistä pidetään siellä myös hyvää huolta, siitä jo tässä vaiheessa kiitos Kuusamon matkailun Miialle ja Samille, että mahdollistitte meille tämän irtioton.

Kotimme eteisaula on pikkuhiljaa alkanut täyttyä tavaroista mitä pitää ottaa mukaan. Yllättävän paljon on ihan töihin liittyvää kampetta, mitä pitää muistaa. Onneksi näistä on tehty muistilistat, joita täydennetään aina kun jotain uutta mieleen tulee.

Meillä siis lähtövalmistelut jo hyvässä vauhdissa!

Kategoriat: Yleinen