Yrittäjän päivän mietteitä

Tänään on Yrittäjän päivä. Sana yrittäjä herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Mitä meille tarkoittaa tai merkitsee sana yrittäjä? Yrittäjyys tarkoittaa meille ensisijaisesti sitä, että saamme tehdä työtä jota rakastamme. Toisaalta yrittäjyys on valtavan iso riski sekä taloudellinen että myös sosiaalinen. Viime vuodet ovat rankalla kädellä todistaneet, että mitä vaan voi tapahtua parissa päivässä ja sen…

Jatka lukemista Yrittäjän päivän mietteitä

Kevät keikkuen tulevi

Kevät on tullut keikkuen, lumet ovat välillä sulaneet jo kokonaan pois kun taas tällä viikolla saimme sitä tuhdisti lisää. Tällä hetkellä aurinko paistelee ja ilma tuntuu keväiseltä, joskin viileältä. Meidän viimeisimmästä kuulumisten kirjoittelusta on kulunut jo tovi, mutta mitä meille kuuluu? Meidän alkuvuosi on ollut yhtä keikkuvainen kuin tämä kevät. Välillä töitä on ollut oikeinkin…

Jatka lukemista Kevät keikkuen tulevi

Mietteitä vuodesta 2022

Mennyt vuosi 2022 herättää ristiriitaisia ajatuksia ja tunteitakin. Ehkäpä päällimmäisenä ajatuksena vuodesta mieleen jää taapertaminen ja selviytyminen. Alkuvuosi alkoi rajoitusten parissa, teatterit sulkivat oviaan kahden viikon varoitusajalla ihan vaan varoiksi, kun ei tiedetty eikä osattu aavistaa millaisia päätöksiä hallitus tekee, että saavatko ovet olla auki vaiko eivätkö vai rajoitetaanko katsojamääriä ja jos rajoitetaan niin minkä…

Jatka lukemista Mietteitä vuodesta 2022

Syksyisiä mietteitä

Syksy ja talvi tekee kovasti tuloaan, ensilumi on jo satanut pohjoiseen ja etelässäkin lehdet ovat puista tippuneet levittäytyen värikkääksi lehtimatoksi maan pinnalle. Mitä meidän syksyyn kuuluu? Meidän syksyyn on kuulunut mukavasti töitä, joista olemme tietysti innoissamme ja myös kiitollisia. On ajettu ”perinteistä” tilausajoa pikkubusseilla ja turistibusseilla, istuttu taksin ratin takana ja mikä ihaninta ollaan saatu…

Jatka lukemista Syksyisiä mietteitä

Kulttuurikesä 2022

Kesä 2022 on ollut täynnä tapahtumia, erilaisia markkinoita, festareita ja kesäteattereita. Mekin olemme tehneet kesän aikana hyvin erilaisia reissuja, mutta kulttuuri on jokaisessa reissussa ollut jollakin tavalla läsnä. Tämä Arista otettu kuva kuvastaa erittäin hyvin meidän kesäämme. Iloinen hymy, uteliaisuus ja innostus mitä opas meille tällä kertaa kertoo. Kuva on otettu Keuruun reissultamme, Serlachius-museon Gösta-museolla,…

Jatka lukemista Kulttuurikesä 2022

Sadepäivän ajatuksia

Koko viikon on paistanut aurinko, välillä jopa tuskastuttavan kuumasti ja kun olisi niin sanottu vapaa päivä toisella meistä, niin vettä tulee kaatamalla. Noh, hyvä puoli tässäkin, voi ottaa vähän rennommin ja tehdä töitä koneella, eikä tarvi miettiä mitä kaikkea pihamaalla pitäisi tehdä. Ja tuleepahan kirjoiteltua meidän kuulumisia 😊 Tuo kahvikupin kuva on otettu Kustavin Käsityökylästä…

Jatka lukemista Sadepäivän ajatuksia

Unelmat toteutuu

Viime viikonloppu oli meille erittäin merkityksellinen ja saa meidät jopa herkistymään. Miksi? Viime syksynä me saimme KKV:n rekisteröidyn matkanjärjestäjän tunnuksen. Tämä oli meidän yksi unelma, joka toteutui. Syksyllä aloimme jo miettiä mihin voisimme meidän ensimmäisen reissun tehdä ja aloimme valmistella sitä. Olimme tehneet jo aiemmin yhteistyötä Turun Seudun Nivelyhdistyksen kanssa ja he ehdottivat, että voisimmeko…

Jatka lukemista Unelmat toteutuu

Kriisistä toiseen, miten tästä selvitään

Juuri kun olisimme saaneet hengähdystauon pandemiasta, rokotuskattavuus nousi, rajoitukset poistuivat ja mm. teatterit saivat avata ovensa tuli eteen Ukrainan tilanne. Tämä on tilanne mitä emme osanneet mitenkään odottaa, emmekä mitenkään valmistautua. Tuo Kuntokeskus Liikkun slogan Paras treeni on tehty treeni on hyvin kuvaava. Tällä hetkellä kun tilanne on taas hyvin epäselvä, polttoaineen hinnat nousee niin…

Jatka lukemista Kriisistä toiseen, miten tästä selvitään

Elämää sulkujen ja rajoitusten kanssa

Tammikuu on eletty melkoisessa tunnemyrskyssä. Sulut ja rajoitukset ovat olleet päällä ja tietysti ovat osaltaan vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen meidänkin toimintaan. Onneksi lasten ja nuorten harrastamista ei enää rajoitettu eikä rajoiteta. Tämä on ollut meille hyväksi, niin olemme saaneet tehdä kisa/pelireissuja heidän kanssaan. On ollut ilo huomata, miten tärkeää harrastaminen lapsille ja nuorille on ja…

Jatka lukemista Elämää sulkujen ja rajoitusten kanssa

Mietteitä vuodesta 2021

Vuosi 2021 on vihdoin jätetty taakse ja uusi vuosi 2022 on alkanut. Mitä mietteitä/muistoja mennyt vuosi 2021 herättää näin vuoden 2022 toisena päivänä. Talvesta 2021 on jäänyt muistiin aika, kun töitä bussien kanssa ei ollut, ei edes näköpiirissä koska työt voisivat mahdollisesti alkaa. Ihmeteltiin, että miten ihmeessä me saadaan kaikki meidän laskut maksettua ja firma…

Jatka lukemista Mietteitä vuodesta 2021